Käytin asiasta seuraavan puheenvuoron:

Arvoisa puheenjohtaja!

Kirkkoherranvaalit voivat olla omissa yhteisöissään todella huomattavia prosesseja ja niistä voi jäädä hyvin pitkä, jopa kulttuurinen jälki. Vuonna 1953 Heikki Rosma valittiin Kemijärven kirkkoherraksi, ja tuon erittäin ankaran vaalitaistelun yksityiskohtia muisteltiin yleisesti vielä minun lapsuudessani 1990-luvun alussa. Omastakin suvustani kerrotaan tarinaa, jossa miniä ja appiukko eivät mahtuneet samaan rekeen äänestämään lähtiessään, koska heillä oli eri ehdokas. Mainittakoon, että tämä appiukko – paikallisen uusheräyksen johtohahmoja – teki kovasti työtä Rosman valintaa vastaan, mutta tykästyi kuitenkin lopulta Rosmaan niin paljon, että toivoi hänet ruumiinsiunaamisensa toimittajaksi, mikä sitten tapahtuikin.

Ehkä joku teistä muistaa vielä 1970-luvulla esitetyn tv-sarjan Rintamäkeläiset, joka kertoi pientilallisten elämästä Hämeen ja Satakunnan rajamailla maaseudun rakennemuutoksen kourissa. Sarjan päähenkilöt eivät näyttäytyneet erityisen uskonnollisilta, mutta sarjan viimeisessä jaksossa he lähtivät kirkkoon kuuntelemaan ”papinvaalin” vaalisaarnaa. Toisen pientilan isäntä totesi vieläpä kirosanan ryydittämänä, että totta kai hän nyt kirkkoon kuuluu, kun joku epäili hänen eronneen kirkosta sosialistisen vakaumuksensa vuoksi. Vastakkain vaalissa olivat silloisen kansankirkon perinteiseksi tyylitelty vakaa pappismies, ja köyhyyttä ja kolmatta maailmaa esillä pitävä ”radikaalipappi”. Lisäksi kirkkokahveilla puhuttiin, että vaaliin olisi saatu myös lestadiolainen pappi kolmanneksi ehdokkaaksi, jos häntä olisi pyydetty, ja isännät alkoivat riidellä, olisiko hänet tullut pyytää vai ei.

Ainakin Lapissa vielä 2020-luvulla kirkkoherranvaalit ovat herättäneet paljon paikallista keskustelua, ja saaneet ihmiset keskustelemaan laajemminkin seurakunnan asioista. Voi olla, että kaupunkiseurakunnissa todellisuus on osittain toinen. Mutta eikö silloin pitäisi käyttää energiaa ensi sijassa sen pohtimiseen, miten siellä asuvat kirkon jäsenet saataisiin kiinnostumaan enemmän seurakunnan toiminnoista.

Kun tuomiokapituli kaiken lisäksi vielä asettaa ehdokkaat vaalisijoille, niin ovathan he käyneet jo yhden seulan läpi, että kyse on pätevistä hakijoita. Sekään ei välttämättä ollut hyvä, että ne ylimääräiset vaalisijat poistettiin – niin Kemijärvellä kuin Rovaniemellä on ylimääräisiltä vaalisijoilta aikanaan valittu todella pidettyjä kirkkoherroja. Mutta kun sekin nyt on poistettu, niin ei kovin suuria yllätyksiä näissä vaaleissa enää pitäisi olla.

Lisäksi minua on kovasti ihmetyttänyt, kun olen vaikkapa erinäisiä somekeskusteluita lukenut, että usein ne samat tahot, jotka vaativat kirkkoa elämään ajassa ja kuulemaan paremmin tavallisia ihmisiä ja yleistä mielipidettä – ja jopa vaativat, että kirkolliskokous pitäisi valita suoralla kansanvaalilla – ovat kuitenkin sitten vastustamassa sitä, että paikallinen seurakunta saisi äänestämällä valita oman kirkkoherransa.

Enkä ymmärrä, mitä niin suurta ongelmaa siinä on, että seurakuntalaiset saavat edes vähäsen vaikuttaa siihen, kenet paimenekseen kutsuvat. Se on ikävää, että äänestysprosentit ovat alhaiset, mutta sittenkin ne äänestävät, joilla asia kiinnostaa. Seurakuntalaisia ne ovat ne viisikin prosenttia. Kiitos.

Kerroinko jo, miten Pauliina hommasi minulle pakastearkun? Sitä pitää täyttää.

Huomenillalla on paneelikeskustelu talouden suhteuttamisesta planeetan rajoihin(vapaa käännös). Se olkoon tavoitteena.